NOVELLI: JOULUVAARA

Jouluvaara

kokoelmasta Maan korvessa ja muita pimeitä tarinoita. Aviador 2016

(c) Tapani Bagge 2016

Hourulan valtion kyläpäälliköitä lähestyi luotettavan näköinen liikemies. Karvaista kokemuksesta viisastuneina he osasivat jo epäillä häntä ja kääntyivätkin kierolta näyttävän liikemiehen puoleen. He kysyivät, olisiko hänellä liikeideaa.

– Kysyitte juuri oikealta mieheltä. Kuten hyvin tiedätte, näin joulun alla joulupukit nousevat markkinoilla arvoon arvaamattomaan. Nyt kannattaa sijoittaa joulupukkikaivokseen.

– Saako joulupukkeja kaivoksesta? ensimmäinen kyläpäällikkö ihmetteli. Samaa ihmettelivät 199 muutakin päällikköä. Joukossa tyhmyys tiivistyi, mutta hän ei onneksi ollut läsnä.

– Te ette ilmeisesti ole nähnyt elokuvaa Rare Exports?

Kyläpäälliköt eivät olleet, joten liikemies näytti heille kyläpäällikötalon valkokankaalta Rare Exports -lyhytelokuvan, jossa kerrottiin joulupukkien kouluttamisesta. Filmi teki katsojiin valtavan vaikutuksen.

– Oliko tuo dokumentti? yksi päälliköistä kysyi.

– Kyllä, se oli dokumentti, liikemies vakuutti.

– Eivätkö nuo joulupukit ole vaarallisia? kolmas päällikkö huolestui.

– Kuten juuri näitte, pukit täytyy koulia tehtäväänsä. Niistä pitää kitkeä tiukasti pois taipumus syödä lapsia. Muuten ne ovat kelvottomia joulupukkikäytössä.

Kyläpäälliköt vakuuttivat ymmärtävänsä. Kun liikemies oli vielä vannonut hankkivansa markkinoiden parhaat kouluttajat ja aitaukset, kyläpäälliköt vakuuttuivat hankkeen turvallisuudesta.

– Mutta mihin se joulupukkikaivos pitäisi perustaa? noin sadas kyläpäällikkö kysyi hetken harkittuaan.

– Jouluvaaraan. Olen löytänyt sieltä lupaavia näytteitä.

– Millaisia näytteitä?

– Hiippalakin ja pikkulapsen, joka väitti että valkopartainen mies oli yrittänyt purra häntä. Hän oli pelastunut vain siksi, että hänen pipossaan oli havunoksakuvio. Havuja joulupukit eivät voi sietää. Tunturissahan havupuita ei kasva, joten pukit eivät ole tottuneet niihin.

– Loistavaa! Uskotteko että pukkeja löytyy sieltä runsaastikin?

– Ei se ole uskon asia. Minä tiedän.

Se viimeistään vakuutti Hourulan kyläpäälliköt. He tarjosivat liikemiehelle oitis sataa miljoonaa. Mies ei heti uskonut korviaan, vaan jatkoi perusteluja:

– Kaivos työllistää tuhansia ihmisiä. Työläiset ja työnjohtajat rakentavat asuntoja ja kesämökkejä ja ostavat autoja ja tavaroita, ottavat velkaa pankista. Kulutus nousee. Jouluvaara pelastaa koko Hourulan. Jouluvaara on uusi Nokia!

– Riittääkö sata miljoonaa? eräs kyläpäällikkö tiedusteli huolestuneena. – Vai pannaanko saman tien kaksi? Nyt alustavasti siis, kehittelytyöhön.

– Ja ympäristönsuojeluun, kahdeksas kyläpäällikkö muisti. – Sitä ei pidä unohtaa.

– Kaksisataa miljoonaa riittää näin alkuun, liikemies lupasi suurpiirteisesti. – Loput saan yksityisiltä sijoittajilta. Jouluvaaran osakkeet myyvät varmasti kuin häkä.

– Eivät kai ne käy päähän? muuan kyläpäällikkö kantoi huolta.

– Ei sinne päinkään. Ne ovat täysin vaarattomia, liikemies vakuutti.

Viisi vuotta myöhemmin Jouluvaara-yhtiö oli konkurssissa ja liikemies jatkoi matkaansa kohti uusia voittoja. Hourulan kyläpäälliköt pitivät täysistunnon kukin omassa eriössään ja vaihtoivat mielipiteitä videopuhelimen välityksellä. Kaikki olivat yhtä mieltä siitä, että Jouluvaara oli jo nyt osoittautunut täydelliseksi menestykseksi.

– Ympäristöhaittoja on kohtuuttomasti suurenneltu, eräs päällikkö huomautti. – Mitä sitten, jos satakunta pukkia pääsi karkuun?

– Niin! Eihän kaivosyhtiö voinut ennustaa, että pukkeja löytyisi niin paljon. He eivät yksinkertaisesti enää mahtuneet aitauksiin ja koulutukseen.

– Päteviä kouluttajia ei ollut tarpeeksi, mutta ensi keväänä se ongelma on ratkaistu. Toista tuhatta uutta huippuammattilaista valmistuu ammattikorkeakouluista eri puolilta maata!

– Aitauksia täytyy korottaa ja vahvistaa. Valvontakameroita ja vartijoita on lisättävä. Edesvastuuttomat joulupukkiaktivistit ovat jo päästäneet luontoon ainakin kolme pukkia.

– Joulupukkikanta täytyy saada kuriin. Meidän on myönnettävä metsästysseuroille joulupukinkaatolupia.

– Havuja, perkele! Ne ovat monikäyttöisiä. Jolleivät ne toimi pukinkarkotteena, niitä voidaan käyttää hautajaisseppeleissä.

– Mitä sitten, jos lastentarhat ja koulut on jouduttu sulkemaan koko maassa joulupukkivaaran vuoksi? Mitä sitten, jos lapsia täytyy kuljettaa paikasta toiseen autolla tai helikopterilla?

– Lapsen paikka on kotona, joku huomautti. – Jokaisella lapsella on oikeus olla kotona. Äidin sylissä.

– Ihan tippa nousee linssiin, kum muistelen äidin syliä…

– Äitis oli, kun sut sai! joku yritti provosoida yleisölehteriltä.

– Niin olikin, kyläpäälliköiden ylipääpuheenjohtaja sanoi ja lisäsi puolihuolimattomasti: – Vahtimestari! Pää poikki tuolta naiselta.

– Tahtonne on lakimme, vahtimestari sanoi ja kohotti kiväärinsä olkapäätä vasten. Laukaus kajahti, ja ylipääpuheenjohtajan äiti tipahti lehterin kaiteelta saliin. Hän teki voltin ja putosi kirjurin päähän.

Ylipääpuheenjohtaja määräsi vahtimestarille kahdensadan euron rikesakon luvattomasta roskaamisesta.

– Lisäksi saatte huolehtia ruumiiden poistamisesta salista. Onko selvä?

– Eee… Ei. Vahtimestari oli sillä välin kumonnut kurkkuunsa kaksi taskulämmintä pullollista Koskenkorvaa ja oli nyt kaikkea muuta kuin selvä. Hyvä kun tolpillaan pysyi. Eikä pysynytkään kovin kauan, vaan rojahti ylipääpuheenjohtajan syliin.

– Kaikilla on oikeus syliin… vahtimestari sopersi ennen kuin sammui.

Koska kirjurikin oli poistunut muonavahvuudesta, kyläpäälliköiden ylipääpuheenjohtaja julisti patin. Sitä puhkaisemaan tarvittiin kolme viisasta miestä, jotka tulivat Hourulan valtion kustannuksella Jouluvaarasta saakka. Ikävä kyllä he eivät löytäneet koko seimeä. Vain puolikas oli jäljellä, kuvausten helpottamiseksi. Onneksi se oli takapuoli.

Kun kaikki olivat pyyhkineet ja käsittelyä päästiin lopulta jatkamaan suuressa salissa, todettiin yksimielisesti että Jouluvaara oli tosiaan osoittautunut uudeksi Nokiaksi. Se oli ensin tuonut Hourulalle mainetta ja mammonaa kaivostoiminnan ja joulupukkiviennin kautta, ja sitten se oli työllistänyt väkeä ympäristöhaittojen torjunnan eli metsästyksen ja lasten suojelun ja kuljetusten muodossa. Parhaillaan kehiteltiin myös luontoon karanneiden joulupukkien uudelleenkoulutusta, jotta heistä saataisiin Hourulaan lisää tuottavia ja kuluttavia kansalaisia.

– Tämä on loistava bisnesmahdollisuus, ympäristöpäällikkö totesi.

– Meidän täytyy vain ottaa huolehtiaksemme kaikista konkurssiin menneen yrityksen kuluista, jotta voimme myydä voittoa tuottavan kaivostoiminnan ulkomaille, päälliköiden päällikkö ehdotti. – Näin turvataan työpaikat ja saadaan Hourula nousuun!

Kaikki olivat yhtä mieltä, myös ne jotka olivat täysin vailla mieltä. Ylipääpuheenjohtajan ehdotuksesta kyläpäälliköt kohottivat kaksisataakertaisen eläköön-huudon Jouluvaaralle ja Hourulalle.

Siellä he varmaan huutavat vieläkin, jollei joku ole saanut heitä lopettamaan.

%d bloggers like this: